Emmi:
Toukokuun alussa päätin lähteä yksin kuuden päivän reissulle Uuteen-Seelantiin. Siellä käyminen on aina ollut yksi mun unelmista ja olen todella onnellinen, että päätin lähteä. Oli myös uusi kokemus reissata ihan yksin. Vaikka todella monessa paikassa on jo tullut matkustelua ja aivan upeita paikkoja nähtyä, Uusi-Seelanti oli kyllä ehdottomasti upein paikka missä olen koskaan käynyt! Niin erillainen, mutta niin kaunis. Tulee kylmät väreet, kun edes ajattelen niitä upeita paikkoja, missä kävin.
Lensin lauantaina Gold Coastilta Queenstowniin. Pelkästään laskeutuminen vuorten väliin oli jo niin henkeä salpaava, että olisin pelkästään sen takia voinut lentää sinne ja takaisin. Queenstown on siis pieni kaupunki vuorten juurella ja Wakatipu järven rannalla eteläsaaren eteläosissa. Se oli todella idyllinen paikka ja tykkäsin kaupungista paljon.
Sunnuntaina lähdin heti aamulla puoli seitsemältä bussilla kohti Fiordlandin kansallispuistoa ja Milford Soundia. Matkaa oli yhteen suuntaain noin 300 kilometriä. Ja kuvat puhukoon puolestaan, kuinka kaunis paikka se oli. Vaikka ei nuo kuvat oikeutta sille tee. Se on vain jotain, mitä pitää paikan päällä kokea. Ensin ajoimme läpi kansallispuiston, missä maisemat vaihtelivat maaseudusta, jylhiin vuoriin ja sademetsiin. Milford Soundissa kävimme puolentoista tunnin venereissulla upessa vuonossa. Siellä näimme upeiden maisemien ja satojen vesiputoisten lisäksi delfiinejä ja hylkeitä.
Maanantaina menin gondolilla ylös vuoren rinteelle katsomaan upeita maisemia Queenstownista.
Uudessa-Seelannissa on noin 60 miljoonaa lammasta (ja noin 4 miljoonaa asukasta).
Tiistaina lähdin taas heti aikaisin aamusta bussilla kohti Mount Cookia ja Aiorakin kansallispuistoa. Mount Cook on Uuden-Seelannin korkein vuori. Matkaa oli taas 350 kilometriä. Vaikka istuin kahden päivän aikana täällä bussissa melkein 1300 kilometriä, aika meni niin nopeasti bussin ikkunasta maisemia ihaillessa. Ilma oli tiistaina todella sateinen, mutta se ei mun tunnelmaa haitannut. Kun pääsimme perille Mount Cookille, kaikki muut jäivät sisälle sateen suojaan, mutta mä lähdin yksin vaeltelemaan patikointireittejä laaksoa pitkin. Oli aivan mieletön tunne samoilla niissä upeissa maisemissa aivan omassa rauhassaa, kun ei ristinsieluakaan missään. Täyttää vesipullo kristallinkirkkassa vuoristopurossa ja nauttia luonnosta. Aivan ylimmät vuorenhuiput oli vain ikävä kyllä pilvien peitossa, mutta kun olin ulkona odottamassa bussia takaisin Queenstowniin, taivas yhtäkkiä kirkastui ja paljasti vieläkin upeammat maisemat. Vuoret olivat henkeäsalpaavan kauniita.
Keskiviikkona kävin tutustumassa läheiseen Arrowtowniin, joka on 1800-luvun lopussa muodostunut kullankaivajista, jotka löysivät paljon kultaa viereisestä joesta. Maailman söpöin kylä. On muuten todella hassua, kun siellä oli niin syksyistä.
